Otteluraportti
 
03.10.2009 klo 12:00, Ylöjärvi (Urheilutalo)
Probelli  2 - 0 MIG
(0-0, 1-0, 1-0)
Ottelun tapahtumat:
29:10 1-0

44:33 2-0 tm
1.Erä
Antiikin Kreikassa oli tapana, että miehet piirtelivät hiekkaan tärkeitä kaavoja ja kuvioita sillä välin, kun naiset vieressä raatoivat selkä hiestä märkänä. Allekirjoittanut oli korvannut hiekan lehtiöllä, mutta muuten asetelma oli sama, kun kakkosdivisioonan kausi 2009-2010 lähti käyntiin Ylöjärvellä lokakuun kolmantena päivänä. Täysin ilman komelluksia matka ei tälläkään kertaa sujunut. Aiemmista vuosista poiketen allekirjoittanut yllätti täydellisesti kaikki ja lähti hyvissä ajoin ennen ensimmäistä rapsattavaa peliä matkaan. Matka Ylöjärven liikuntakeskukselle sujuikin varsin mukavasti. Perillä odotti kuitenkin yllätys, kun kentällä pelanneiden Ryhdin ja WFT:n pelaajat näyttivät varsin miehekkäiltä. Toinen kaukalo puolestaan loisti tyhjyyttään, josta varsin pian saattoi vetää johtopäätöksen, että joku on väärässä paikassa. Onneksi siirtyminen Ylöjärven Urheilutalolle ei kestänyt kauaa ja nyt kentälläkin oli huomattavasti kauniimmat Ryhti ja WFT.

MIG:n kauden kakkosdivisioonassa pääsi aloittamaan kuusikko, jossa maalissa oli tietenkin Sini Kukkola, puolustajina häärivät Kati Lindfors ja Pirita Gregorwich. Hyökkäyskolmikon keskellä aloitti Päivi Virtanen laidoillaan Katri Hyppönen ja Reetta Manninen. Vastustajana oli Probelli Jyväskylästä. Ottelun alku oli erittäin varovaista peliä puolin ja toisin. Pallo näytti polttavan molempien joukkueiden pelaajien lavoissa ja maalivahdit palelivat tolppien välissä. Erä oli vanhentunut jo 4,5 minuuttia, kun Sini varmisti torjunnalla, että vastustajan purku ei livahda maaliin. Tämä oli hänen ensimmäinen kosketuksensa palloon. Viiden minuutin kohdalla vastustajan maalivahti puolestaan katkaisi Reettan syötön. Ottelun ensimmäinen maalipaikka tuli vain hiukan myöhemmin, kun Katri laukoi maalin edestä ohi. MIG hallitsi hienokseltaan tapahtumia kentällä. Pelikello näytti 6.38, kun Sari Huitti nosti korkean syötön oman maalin edestä aina vastustajan kenttäpuoliskolle puolustajien taakse. Tämä yllätti koko Probelli-viisikon ja Pauliina Heinonen pääsi yrittämään aivan vapaasti avausmaalia. Paukun ohjaus pomppivaan palloon ei kuitenkaan onnistunut vaan peliväline nousi yli maalin. Vastustajan vedot olivat tähän mennessä suuntautuneet lähinnä yli ja ohi. Ajassa 10.37 Sinikin pääsi koskemaan palloon, kun torjui matalan etukulmaan suuntautuneen yrityksen. Erän kolmas vitonen alkoi tasaisissa merkeissä ja molemmilla joukkueilla oli paikkoja. Viimeisellä minuutilla Tiia Kuokkanen pääsi näyttämään mailatekniikkaansa kiertelemällä Probellin pelaajat kuin pujottelukepit. Kunnon ratkaisuyritys jäi vain puuttumaan ja erätauolle lähdettiin 0-0-lukemista. Erää leimasi varovaisuus, joka kuitenkin hieman vapautui pelin edetessä.
2. Erä
Jos ensimmäisen erän alussa oli vain kytätty naapurin tekemisiä, niin samaa ei voi sanoa toisen erän alusta. Minuutti oli pelattu, kun Katri ja Reetta onnistuivat pelaamaan Probellin puolustuksen ulos tilanteesta ja Reetta pääsi yksinään nokikkain maalivahdin kanssa. TIlanne tuli kuitenkin sen verran nopeasti, että ratkaisuyritys osui maalivahdin kasvosuojukseen ja kimposi siitä pois. Vajaa kolme minuuttia oli puolestaan kulunut, kun vastustajan laukaus osui etutolppaan. MIG:lle tuli tasaisesti paikkoja. Neljä minuuttia oli juuri täyttymässä vastustajan lahjoittaessa pallon Janica Kovalalle, jonka rystyveto viuhui ohi. Ajassa 20.40 Piitu Mäkikomsin matala laukaus oli yllättää. Probellin maalivahti sai juuri jalallaan vangittua pallon lattiaa vasten. Reilu minuutti edellisestä Piitu antoi poikittaissyötön Paukulle, jonka kova veto meni ohi. Toisessa erässä Probelli karvasi selvästi aktiivisemmin kuin ensimmäisessä erässä. MIG:llä ei ollut kuitenkaan toistaiseksi ollut suurta hätää. Pelikellon näyttäessä 24.05 Nopan laukaus kaukaa osui yläriman päälle ja meni yli. Vastahyökkäyksestä vastustaja sai tilanteen, jossa pallo pomppi vaarallisesti MIG:n maalin edessä. Tilanne meni ohi, kun Probellin pelaaja laukoi päin Siniä. Seuraavaksi Päivin veto tippui maalivahdilta ja vieri vain hiukan ohi maalin. Erän lopussa MIG:lle sattui muutama ajatuskatkos ja näyttikin hetken, että jaksavatko pelaajat pelata loppuun asti. Ensin pelikellon näyttäessä 27.12 Sini ei onnistunut vangitsemaan palloa, mutta joukkueen onneksi vastustaja laukoi ohi. Pari minuuttia myöhemmin ei oltu enää niin onnekkaita. Vastustajan hyökkääjä katkaisi MIG:n avaussyötön, nousi ja laukoi tarkasti takakulmaan 1-0. Erätauolle mentiin numeroissa 1-0. Probelli sai erän parhaat tilanteensa MIG:n ajatuskatkojen seurauksena.
3. Erä
Kolmannessa erässä vastustaja jatkoi aggressiivista karvaustaan. MIG ei ollut kuitenkaan aseeton. Neljä minuuttia oli pelattu, Pirjo Ahlbergin ketju sai voimakkaan pyörityksen hyökkäyspäähän. Pike, Piitu ja Mähis pääsivät vuorollaan kokeilemaan maalia tuloksetta. Probellin voimakas karvaus avasi MIG:lle tilanteita. Viimeistelyyn jäi kuitenkin valitettavan paljon toivomisen varaa. Ajassa 41.06 MIG käytti aikalisänsä. Saman minuutin lopussa Mähis haki hienosti pallon vastustajan maalin takaa, kiersi maalille ja laukoi pallon maalin kehikkoon. Reilu kolme minuuttia oli jäljellä, kun Tatti pelasi jälleen itsensä loistavaan tekopaikkaan. Tilanne ajautui kuitenkin liian nopeasti liian lähelle maalivahtia eikä tasoitusmaalia nähty. Ajassa 43,30 Minna Kotamäki laukoi hyvin, mutta pallo muutti matkalla pelaajista sen verran suuntaan, että meni lopulta ohi. Lopussa MIG haki tasoitusta ilman maalivahtia ja pelikellon näyttäessä 44.33 Probelli sinetöi tyhjiin loppunumeroiksi 2-0.

Tauko ennen päivän toista peliä oli tällä kertaa peräti kolme tuntia. Tänä aikana nähtiin varsin erikoinen peli WFT:n ja KooVee II:n välillä. Ottelu näytti jo taputellulta, kun WFT johti toisen erän alussa 6-1. KooVee II aloitti hurjan takaa-ajon ja pääsi toiselle erätauolle tilanteessa 6-4. Kun kavennus 6-5:een tuli vielä heti kolmannen erän alkuun, niin näytti selvältä, KooVee II tulee rinnalle ja menee ohi. Niin kävikin ja joukkue johti 6-7. Viimeiselle minuutille lähdettiin numeroissa 8-8. WFT onnistui pian tekemään maalin. KooVee II ei ehtinyt ottaa edes maalivahtia pois yrittääkseen tasoitusta, kun WFT teki vielä toisen maalin viimeiselle minuutille ja voitti pelin 10-8.

JiiHoo 04.10.2009 klo 08:57

 


MIG:n uusimmat otteluraportit 
MIG - O2-Jkl 16.30.2010 
Probelli - MIG 12.30.2010 
Pisku - MIG 17.21.2010 
MIG - WFT 14.21.2010 
Ryhti - MIG 15.13.2010 
MIG - KOO-VEE II 13.13.2010 
O2-Jkl - MIG 13.11.2010 
MIG - Probelli 15.11.2010 
Nokian KrP - MIG 19.10.2010 
WFT - MIG 12.21.2009 
Näillä sivuilla esiintyvät ottelutulokset, sarjataulukot ja pistepörssit ovat MIG Salibandy ry:n ylläpitämiä ja ne saattavat sisältää virheitä. Viralliset tilastot löytyvät salibandy.net-sivustolta. Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. Tästä pääset MIG-Intranetiin.
 

 Pelaajakuva
 Pelaajakuva