1.Erä
Tällä kertaa oli tarjolla mm. kolme paikallisottelua ja allekirjoittaneen ennakkosuosikkien O2:n ja Koovee II:n kohtaaminen, kun naisten kakkosdivisioonaa pelattiin Valkeakoskella. MIG sai ensimmäisessä pelissään vastustajaksi Ryhdin. Joukkueet ovat sen verran tuttuja toisilleen harjoitusotteluista, että kohtaamista voinee kutsua paikallispeliksi. Vaikka panoksena olivat sarjapisteet, niin itse pelaaminen muistutti harjoitusottelua.
Ottelua oli pelattu vajaa kaksi minuuttia, kun MIG sai vapaalyönnin hyvästä paikasta. Tilanne pysähtyi Ryhdin muuriin eikä siitä tullut mitään sen vaarallisempaa. Neljä ja puoli minuuttia oli pelattu, kun Hanna Saastamoinen laukoi keskeltä vapaasta paikasta ohi. Vielä ennen viiden peliminuutin täyttymistä Sini Kukkola pääsi torjumaan. Ajassa 7.12 MIG sai vapaalyönnin keskiviivan tuntumasta. Sen antoi MM-kisoihinkin valittu Pirita Gregorwich. Pirre antoi vaparin ylös toiseen laitaan keskushyökkääjänä pelanneelle Minna Kotamäelle. Minde ohjasi pallon suoraan tyhjään etukulmaan. MIG siirtyi 1-0-johtoon. Heti maalin jälkeen Ryhti sai tilanteen, jonka kuitenkin Sini torjui. Allekirjoittanut ihaili läpi ottelun Sinin kykyä avata monipuolisesti peliä kentän eri puolille. Tällä kertaa vuorossa oli pitkä avaus Katri Hyppöselle, joka oli karata läpiajoon. Pallo vieri kuitenkin hänen ulottumattomiinsa ja ohi maalin. Ajassa 10.16 MIG:llä oli jälleen vapaalyönti keskialueelta. Tällä kertaa sitä oli juonimassa Outi Hellsten ja Sari Huitti. Outi antoi lyhyen syötön viereen Mähikselle, joka laukoi. Hyvä veto yhdistettynä Minden mailallaan tekemiin hämäysliikkeisiin matkalla sai Ryhdin maalivahdin nöyrtymään ja pallo upposi verkkoon. Tilanne oli 2-0. Erää oli reilu pari minuuttia jäljellä, kun Outi teki hienon katkon ja syötti Piitu Mäkikomsin tekopaikkaan. Piitu laukoi kuitenkin yli. Vielä erän viimeisellä minuutilla MIG onnistui luomaan pari paikkaa. Ensin Piitu syötti hienosti ylös nousevalle Mähikselle, jonka laukaus tällä kertaa nousi karkeasti yli. Aivan lopussa puolestaan Pauliina Heinonen tarjoili paikan Piitulle, joka laukoi ohi. Erätauolle mentiin numeroissa 2-0.
2. Erä
Toiseen erään vastustaja selvästi ryhdistäytyi ja MIG oli ensimmäisellä minuutilla helisemässä. Peräti kaksi kertaa Ryhdin pelaajan kova veto osui ylärimaan, mutta kummastakaan tilanteesta ei tullut maalia. MIG:n erän ensimmäiset paikat tulivat Hanulle ja Reetta Manniselle, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Ajassa 18.10 Ryhti kavensi hyökkäyspään vapaalyönnistään hienolla kuviolla tilanteeksi 2-1. Hanu oli oivalla pelipäällä. Ensin ajassa 20.55 hän käytti hienosti tarjotun tilan hyväkseen nousemalla ylös. Veto vapaasta paikasta harmittavasti epäonnistui. Vajaa minuutti myöhemmin hän syötti paikan Piitulle, joka pääsi kaksikin kertaa ahdistettuna yrittämään tuloksetta. Erän lopussa Ryhti sai vapaalyönnin keskialueelta, jonka Sini kuitenkin hienosti kopitti. Toisella erätauolla tilanne oli 2-1.
3. Erä
Heti kolmannen erän alussa MIG löi kapuloita Ryhdin mahdollisen takaa-ajon rattaisiin. Pirre katkoi hienosti vastustajan hyökkäyksen ja syötti pallon Mindelle, joka edelleen jatkoi pelivälineen maali etukulmalle Katrille. Hän ohjasi pallon takayläkulmaan ja numeroiksi muuttui 3-1. Erä oli vanhennut minuutin, kun MIG:llä oli hyvästä paikasta vapaalyönti. Mähis laukoi ja Reetta pääsi vielä irtopallosta yrittämään. Maali jäi kuitenkin syntymättä. Ajassa 34.38 Mähis kirjaimellisesti nostettiin seinälle ja MIG pääsi jatkamaan vapaalyönnillä. Tilanteessa taisi olla koko pelin kovin kontakti. Erää oli pelattu reilu kolmannes, kun Katri syötti keskelle Mindelle. Hänen laukaus huonosta asennosta nousi yli. Ryhti pääsi nyt selkeään ylivoimahyökkäykseen, joka päättyi Sinin loistavaan torjuntaan. MIG:n viisikko oli tilanteessa hiukan sekaisin. Erän puolivälissä koko pelin päänvaivaa Ryhdille aiheuttanut kolmikko Paukku-Hanu-Reetta järjesti melkoisen pyörityksen vastustajan maalille, joka päättyi Mähiksen laukaukseen. Pallo taisi osua maalin ylärimaan. Erää oli pelattu vajaa yhdeksän minuuttia, kun Sinin hieno pitkä avaus löysi Janica Kovalan. Janskun bravuuri eli kova rystyveto ei onnistunut, mutta hän järjesti vielä paikan Katrille, joka ohjasi avopaikasta ohi. Ajassa 39.35 MIG pääsi pelaamaan ylivoimalla. Ryhdin jäähy alkoi olla jo lopuillaan, kun Erica Gregorwichin hyvän vedon maalivahti torjui eteensä. Tuomarin mielestä Paukku, Hanu ja Jansku olivat irtopallossa liian innokkaita ja jatkettiin vastustajan vapaalyönnillä. Nyt oli käsillä erän pari viimeistä minuuttia ja alettiin jännittää, kuinka MIG onnistuisi pitämään johtonsa. MIG:n pelaajat eivät tainneet asiaa pahemmin pohtia. Reilu minuutti oli jäljellä, kun Outi nousi hienosti ylös pallon kanssa ja laukoi. Reetta ei onnistunut ohjaamaan palloa maaliin. Ajassa 44.38 nähtiin sitten lopullinen niitti. Erkki laukoi keskiympyrästä pallon Ryhdin maalin yläosaan ja MIG:n johto oli nyt 4-1. Syötön maaliin sai Reetta. Peli päättyi näihin numeroihin. Seuraavaksi olikin kiire kahvioon, ettei turnauksen pelaajat ehdi syödä kaikkia herkullisia munkkeja ja allekirjoittanut jää täysin ilman.
JiiHoo 22.11.2009 klo 17:17