Otteluraportti
 
13.12.2009 klo 14:00, Ylöjärvi (Urheilutalo)
MIG  2 - 4 Pisku
(0-2, 1-1, 1-2)
Ottelun tapahtumat:
07:05 0-1 Nette Ahonen
10:06 0-2 Iida Hast (Elina Hämäläinen)

18:05 MIG 2min Sari Huitti (toistuva väärä pelitapa)
21:33 1-2 Tiia Kuokkanen (Minna Kotamäki)
22:37 PIsku 2min Iina Lainesalo (väärä etäisyys)
28:28 1-3 Ahonen (Hämäläinen)

38:22 MIG 2min Pauliina Heinonen (kamppaaminen)
39:08 1-4 YV Hast (Ahonen)
43:06 1-5 Ahonen
43:26 2-5 Reetta Manninen (Pirjo Ahlberg)
1.Erä
Vuoden viimeiseen ja Ylöjärven turnauksen toiseen peliin vastustajaksi tuli sarjakärki Pisku. Tulostaulu pysyi nytkin pimeänä. Onneksi ajatukseen oli tällä kertaa ehtinyt jo tottua.

Ensimmäistä erää ehti kulua noin kolme minuuttia, kun Katri Hyppönen syötti laidasta keskelle Pirjo Ahlbergille. Pike laukoi kohti etukulmaa, josta maalivahti oli juuri liukamassa keskelle maalia. Pahaksi onneksi pallo meni ohi maalin. Hetkeä myöhemmin Pauliina Heinonen pääsi laukomaan ilmasta rystypuolelta. Tällä kertaa maalivahti onnistui torjunnassa. Ajassa 7.05 nähtiin ensimmäinen maali. MIG:n puolustajalla oli pallo turvallisentuntuisesti oman maalin takana, mutta lievä keskittymisen herpaantuminen kostautui. Pallo karkasi lavasta ja lähin Piskun pelaaja oli Nette Ahonen. Hän haistoi tilanteen, kaivoi pallon maalin eteen ja laukoi sen etukulmasta sisään juuri ennen kuin Sini Kukkola ehti peittämään. Tilanne oli 0-1. Muutama minuutti maalin jälkeen Katri katkoi hyvin ja syötti Pikelle, jonka laukaus meni ohi. Toinen maali nähtiin ajassa 10.06. Piskulla oli nopea hyökkäys, jonka ensimmäisen vedon Sini onnistui torjumaan eteensä. MIG:n puolustus ei ehtinyt siivota irtopalloa vaan Piskun hyökkääjä löi pelivälineen maaliin. Peli oli 0-2. Maalin jälkeen Pisku sai jälleen paineen MIG:n maalille. Hanna Tallberg oli lyödä pallon Ylöjärven Urheilutalon yläkatsomoon, kun siivosi maalin edustaa. Erän viimeisellä kolmanneksella MIG sai paikkoja. Ensin Sari Huitti laukoi reippaasti yli. Hetkeä myöhemmin Paukkua työnnettiin selvässä maalipaikassa sen verran, ettei hänen laukauksensa onnistunut. MIG sai hyvästä paikasta vapaalyönnin. Outi Hellsten antoi sen lyhyenä ja Päivi Virtanen laukoi ohi. Erän lähestyessä loppua Sini otti vielä hienon yhden käden kopin ja erätauolle mentiin numeroissa 0-2.
2. Erä
MIG yritti kavennusta heti toisen erän alkuun. Mähis laukoi suoraan keskialueen vapaalyönnistä maalia kohti ja Katri Hyppönen oli tekemässä hyvin maskia maalin edessä. Pallo ei kuitenkaan mennyt maaliin asti. Ajassa 18.05 MIG joutui alivoimalle. Pian jäähyn alkamisen jälkeen Piskun pelaaja laukoi kovaa ja verkko heilahti. Pallo oli onneksi jäänyt vedon tiellä olleen Piken jalkoihin ja verkkoa heilutti puolestaan Sinin jalka. Jäähy oli aivan lopuillaan, kun Sini heitti Katrin läpiajoon. Piskun puolustaja pääsi viime hetkessä väliin, kun Katri yritti laukoa pallon takayläkulmaan. Peliväline kimposi yli ja ohi. Ajassa 21.33 MIG sai vapaalyönnin vasemmalta keskialueen tuntumasta. Tilannetta juonivat Minna Kotamäki ja Outi. Minde syötti pallon suoraan takakulmalle Tiia Kuokkaselle, joka ohjasi tyhjään etukulmaan numeroiksi 1-2. Vain hetki maalin jälkeen MIG:llä oli vapaalyönti hyvästä paikasta. Katri teki oivallisesti maskia Piskun puolustajien puristuksessa. Vapaalyönnin antaminen kesti kuitenkin sen verran kauan, ettei Katrin tasapaino enää riittänyt vaan hän joutui astumaan maalivahdin alueelle. Peliä jatkettiin nyt vastustajan vapaalyönnillä. Pelikello näytti 22.37, kun MIG pääsi pelaamaan ylivoimaa. Sitä ei ehditty kauaa pelata, kun MIG oli lähellä tasoittaa pelin. Tällä kertaa ylärima pelasti Piskun eikä lisämaalia nähty. Vastustaja sai välillä alivoimalla hyökkäyksen, jonka jälkeen peliä jatkettiin aloituksella MIG:n päästä. Kati Lindfors voitti aloituksen niin jämäkästi, että päätylaita kolahti kuuluvasti, kun pallo osui siihen. Handella oli vielä ylivoimalla paikka, mutta kova veto meni ohi maalin. Välillä Sinikin pääsi torjumaan Piskun yrityksiä. Ottelu oli noin puolessa välissä, kun Piskun maalivahti torjui Handen vapaalyönnin keskialueelta. Hiukan myöhemmin Piskun pelaajan laukaus pienestä kulmasta oli yllättää Sinin. Onneksi Sinin jalka peitti oikeaoppisesti jalkojen väliin torjunta-asennossa jäävän aukon ja pallo jäi siihen. Ajassa 28.28 MIG:n viisikko sai oppitunnin siitä, miten käy, kun pallon kanssa jää oman maalin eteen maalintekosektorille liian pitkäksi aikaa. Nette riisti pallon takaapäin varomattomalta MIG:n pelaajalta ja nopea ratkaisu muutti numeroiksi 1-3. Näissä numeroissa lähdettiin myös erätauolle.
3. Erä
Kolmannen erän alussa Paukun laukaus karkasti pahasti yli ja ohi. Vielä erän ensimmäisen kolmanneksen aikana Tatti nousi hienosti ylös. Hän ajautui kuitenkin kulmaan, mutta onnistui syöttämään pallon vetopaikkaan Nopalle, jonka laukaus meni ohi. Ajassa 38.22 MIG joutui alivoimalle. Alivoimanelikon roolijako petti ja vastustajan vetoja oli peittämässä vain yksi pelaaja. Piskun hyvät laukojat pääsivät vapaasti siirtelemään palloa mieleiselleen paikalle. Sinillä ei ollut paljoakaan mahdollisuuksia, kun veto lopulta lähti ja peli oli 1-4. Pelikello näytti 39.08. Pari minuuttia maalista Katri pääsi tekemään kääntölaukauksen maalin edessä, jonka maalivahti onnistui kuitenkin torjumaan. Ajassa 43.06 nähtiin ottelun kuudes maali. Kun Sini oli saanut pallon käsiinsä, niin MIG:n kenttäpelaajat aloittivat vaihtosekoilun. Seurauksena oli, että Sinillä ei ollut yhtään pelaajaa, jolle olisi voinut peliä avata. Pallo alkoikin pian polttaa käsissä. Kuten arvata saattaa, niin ratkaisu ei välttämättä ollut tilanteeseen järkevin mahdollinen. Avauksen kohteena ollut pelaaja ei huomannut palloa, vaan siihen iski salamannopeasti vastustajan hyökkääjä. Pallo olikin pian maalissa ja tilanne 1-5. Ainakin Pike ja Reetta Manninen sisuuntuivat takaiskusta. Kaksikko näyttikin heti vastustajalle, että MIG:kin osaa halutessaan hyödyntää pelin tärkeät hetket. Maalin jälkeisessä vaihdossa allekirjoittaneen vielä purkaessa tuntojaan lehtiöönsä Pike syötti maalin eteen Reettalle, joka lakaisi pallon maaliin. Tilanne oli ajassa 43.26 2-5. MIG yritti vielä lopussa ilman maalivahtia, mutta enempää maaleja ei nähty. Kauaa ei MIG:n pelaajien tarvinnut surkutella turnauksen pelejä. Pian turnauksen päätyttyä MIG:n keskustelupalstalle ilmestyi erään entisen MIG:n pelaajan (toim.huom. mammalomalla olevan pelaajan) toimesta salaperäiset onnittelut kakkosten Annariina Koivulle. Joulutauko oli mukava aloittaa arvuuttelemalla syytä näille onnitteluille.

JiiHoo 13.12.2009 klo 21:51

 


MIG:n uusimmat otteluraportit 
MIG - O2-Jkl 16.30.2010 
Probelli - MIG 12.30.2010 
Pisku - MIG 17.21.2010 
MIG - WFT 14.21.2010 
Ryhti - MIG 15.13.2010 
MIG - KOO-VEE II 13.13.2010 
O2-Jkl - MIG 13.11.2010 
MIG - Probelli 15.11.2010 
Nokian KrP - MIG 19.10.2010 
WFT - MIG 12.21.2009 
Näillä sivuilla esiintyvät ottelutulokset, sarjataulukot ja pistepörssit ovat MIG Salibandy ry:n ylläpitämiä ja ne saattavat sisältää virheitä. Viralliset tilastot löytyvät salibandy.net-sivustolta. Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. Tästä pääset MIG-Intranetiin.
 

 Pelaajakuva
 Pelaajakuva