Otteluraportti
 
06.03.2010 klo 12:00, Tampere (Rahola)
Probelli  4 - 2 MIG
(1-0,1-2,2-0)
Ottelun tapahtumat:
03:03 MIG 2min Hanna Tallberg (huitominen)
07:10 1-0 Kati Pulkkinen (Reetta Korkki)

21:51 2-0 Anni Kinnunen (Johanna Lappi)
27:52 2-1 Pirjo Ahlberg (Janica Kovala)
29:24 2-2 Reetta Manninen (Minna Kotamäki)

36:45 3-2 Meiju Sinkkonen
41:30 4-2 Sari Uimonen (Tiina Paananen)
1.Erä
Edellinen turnaus Jyväskylän Killerillä oli pelattu Ystävänpäivän merkeissä. Kauden 2009-2010 viimeinen turnaus pelattiin kansainvälisen naistenpävän ennakkotunnelmissa 6.3.2010 Raholassa. Aurinko paistoi taas kauniisti ja tällä kertaa jopa lämmitti. Alkava kevät oli tehnyt tehtävänsä myös sisällä Raholan liikuntakeskuksessa. Runsas luminen talvi oli paljastanut tehokkaasti hallin katosta vuotokohtia ja lattialla oli paikoitellen lätäköitä. Turnaus päästiin onneksi pelaamaan kuivalla kentällä. Allekirjoittanut ehti jo hiukan harmitella, että unohti MIG-t-paitansa kotiin. Murehtiminen osoittautui pian turhaksi, koska pian tuli mieleen pukea takki takaisin päälle, jotta tarkenisi istua viileässä katsomossa. MIG:n seuraavaan Raholan turnaukseen täytynee varata mukaan käsipainot tai tehdä jumppaliikkeitä, jotta pysyy lämpimänä muiden pelien ajan. Jo ennen turnauksen alkua oli selvää, että MIG ei voi nousta sarjataulukossa enää ylöspäin. Ylöjärven Ryhti vaani takana kolmen pisteen päässä. MIG: n tavoitteena oli pitää Ryhti takana ja varmistaa sarjan viides sija. Pisteet tulisivat olemaan äärimmäisen tiukassa, koska päivän peleissä vastassa olivat kovimmin toisesta karsintapaikasta taistelevat jyväskyläläiset Probelli ja O2. Ryhdin ohjelma oli helpompi. Se sai päivän ensimmäisessä pelissä vastustajaksi Koovee II:n, jolla oli vielä hyvin ohut oljenkorsi karsintoihin. Ryhdin toinen vastustaja oli WFT, joka jäisi varmasti viimeiseksi sarjassa. Ryhti aloitti takaa-ajonsa vahvasti ja johti peliään jo 2-0 ennen kuin vastustaja heräsi. Koovee II latoi seuraavat neljä maalia ja näytti karkaavan. Ryhti tuli ottelun lopussa vielä maalin päähän ja pelin viimeisille sekunneille saatiin jännitystä. Lisämaaleja ei kuitenkaan enää nähty ja sarjasijoituksen viisi kohtalo oli ratkaistu MIG:n hyväksi. MIG pääsi nyt nauttimaan peleistä ilman paineita ja hämmentämään jyväskyläläisten karsintapaikkataistelua. Ensimmäiseksi kohdattiin sarjassa kolmantena oleva Probelli, joka oli pisteen päässä toisena olevasta O2:sta. Ottelu oli erittäin värikäs, tapahtumarikas ja viihdyttävä.

Probelli sai peliin salama-alun, kun se teki ensimmäisen maalin jo ajassa 0.40. Tulostaululla tilanne oli kuitenkin 0-0, koska pallo meni MIG:n puolustuspäässä laidan ulkopuolella olleeseen käsipallomaaliin. Turnauksessa oli kaikilla joukkueilla hyvät maalivahdit, joten kenttäpelaajat kokeilivat vähän väliä tuomareiden tarkkaavaisuutta laukomalla palloja käsipallomaaleihin. Tiettävästi kuitenkin tuomarit eivät kertaakaan langenneet näihin yrityksiin ja hyväksyneet käsipallomaaleihin menneitä palloja maaleiksi. MIG:n puolustaja Hanna Tallberg oli päässyt pitkästä aikaa tositoimiin ja pelaamaan. Ilmeisesti innostus meni hiukan yli ajassa 3.08, kun Hande passitettiin jäähylle. MIG kesti kuitenkin hienosti alivoiman ja peli jatkui maalittomana. Ensimmäinen kunnon paikka tuli ajassa 6.13. Minna Kotamäki löysi hienosti syötöllään Reetta Mannisen, joka jatkoi suoraan taakse Katri Hyppöselle. Katrin laukaus jäi ponnettomaksi ja heikko veto meni suoraan päin maalivahtia. Vajaa minuutti myöhemmin Probelli meni johtoon joukkueen päivän taisteluteemaan hyvin sopineella maalilla. Vastustaja pääsi vapaasti maalin edestä kaksi kertaa yrittämään. Ensimmäinen ei vielä tuottanut tulosta, mutta toiselle Sini Kukkola maalissa ei voinut mitään. Peli oli ajassa 7.10 1-0. Pian maalin jälkeen MIG:llä oli hyvä paikka. Päivi Virtanen ja Pauliina Heinonen karvasivat tuloksekkaasti hyökkäysalueella. Paukku pääsi laukomaan, mutta pallo nousi liikaa eikä tasoitusmaalia nähty. Kahdeksan ja puoli minuuttia oli pelattu, kun Reetta nousi vahvasti. Vastustajan puolustajan onnistui kuitenkin päästä laukauksen eteen ja pallo lensi hänestä yli laidan. Seuranneen vapaalyönnin MIG pelasi hienosti. Reetta antoi vaparin lyhyenä Mindelle, joka syötti pallon edelleen Katrille. Tällä välin Reetta kiersi maalin takakautta maalin takakulmalle, jonne Katri syöttikin pallon. Reettan veto meni kuitenkin päin maalivahtia. Minuuttia myöhemmin Erica Gregorwich laukoi hyvin kaukaa päin maalivahtia. Ajassa 10.25 Probellin maalivahti oli kirjaimellisesti maalissa. MIG:n ja Probellin pelaajalla oli kaksinkamppailu pallosta vastustajan maalin takana. Siinä sivussa maali kaatui keskialueelle päin niin, että ylärima meni maalivahdin pään yli lattiaan. Pelaajat nostivat maalin pystyyn ja peliä päästiin taas jatkamaan. Vajaa neljä minuuttia oli erää jäljellä, kun Outi Hellstenin laukaus päättyi maalivahdin torjuntaan. Pelikello näytti 11.50, kun Probelli sai pallon seuraavan kerran maaliin. Tällä kertaa pallo meni vastustajan oman maalin takana olleeseen käsipallomaaliin. Ajassa 13.08 MIG sai vapaalyönnin hyökkäysalueella laidasta. Minde yritti nopeaa Reettalle keskelle. Reettan veto epäonnistui ja peli oli poikki, joten hieno yritys kuihtui siihen. Erän lopussa Pirjo Ahlberg jätti vielä hienosti taakse Pirita Gregorwichille, jonka laukaus kuitenkin nousi yli. Tulostaulun mukaan MIG oli johtanut lähes koko erän ajan peliä. Erätauolla maali saatiin kuitenkin oikealle joukkueelle.
2. Erä
Toisen erän ensimmäinen MIG-tilanne tuli vajaan kahden minuutin pelin jälkeen. Minde syötti hienosti keskelle Reettalle. Pallo tuli hiukan jalkoihin, joten Reettan ohjaus hankalasta asennosta jäi voimattomaksi ja maalivahti torjui helposti. Minuuttia myöhemmin Janica Kovalan hyvä matala laukaus tuotti vastustajan maalivahdille hankaluuksia, mutta jäi kuitenkin torjuntaan. Taas minuutti edellisestä kun Päivi ja Paukku olivat karvaamassa ylhäällä. Pallo livahti maalin edustalle, josta Paukku oli päästä lyömään sen sisään. Erä oli vanhentunut viisi minuuttia, kun Erkillä oli Probellin pelaajan kanssa tiukka kamppailu pallosta. Tilanteesta vihellettiin vapaalyönti vastustajalle. Erkki protestoi ratkaisua sen verran voimakkaasti, ettei hänen eleistään varmasti jäänyt kenellekään epäselväksi, mitä mieltä hän oli tuomiosta. Ajassa 21.51 vastustaja laukoi läpiajon päätteeksi takakulmaan 2-0. Heti maalin jälkeen Katri syötti Minden vetopaikkaan, mutta laukaus suuntautui päin. Vajaa pari minuuttia edellisestä Piitu Mäkikomsi pelasi hienosti pallon maalin takaa sen edustalle, jonne Pike nousi ohjaamaan. Ohjaus suuntautui kuitenkin suoraan kohta maalivahtia. Allekirjoittanut oli löytänyt ensimmäiseen peliin mukavan rauhallisen paikan seurata peliä. Ilmeisesti Pirreä kävi sääliksi yksinäinen rapsari katsomossa ja sopivan tilaisuuden tullen hän järjesti seuraa. Sopiva liikemäärän lisäys vastustajalle takaa saatesanoilla: "Menepä pitämään seuraa meidän rapsarille" ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Vastustaja totesi Pirrelle: "Tolle en kyllä ikinä" ja yritti maksaa takaisin seuraavassa tilanteessa. Tuomaristo ei nähnyt tilanteissa mitään sääntöjen vastaista, joten peli jatkui. Erää oli vajaa kolme minuuttia jäljellä, kun Minde otti vaikean pallon hienosti haltuun. Hän nosti sen vielä yli maalivahti, joka onnistui kuitenkin maaliviivalta kauhomaan pelivälineen kentän puolelle. Ajassa 27.52 MIG sai ansaitun kavennuksen. Outi Hellstenin laukoma vapaalyönti osui Pikeä ylävartaloon. Jansku pääsi laukomaan kohti maalia, mutta maalivahti torjui. Pike oli nyt vuorostaan ensimmäisenä irtopallossa ja löi sen sisään. Peli oli 2-1. MIG sai erän lopussa vapaalyönnin kulmasta. Reetta ja Minde näyttivät jo onnistuvan sähläämään tilanteen täydelliseksi pannukakuksi. Reetta antoi vapaalyönnin lyhyenä Mindelle, joka laukoi pallon maalille ohi sinne juoksevan Reettan. Maalivahti torjui laukauksen suoraan maalin takakulmalle, jonne Reetta ehti juuri sopivasti lyömään pallon sisään. Ajassa 29.24 peli oli tasan 2-2. MIG sai uutta virtaa maalista. Pikellä ja Piitulla oli paikkansa viedä MIG johtoon, mutta erätauolle lähdettiin tasatilanteessa 2-2.
3. Erä
Kolmannessa erässä valmentaja Matias Ramstedt siirsi kaksi ensimmäistä erää vaihtopenkillä istuneen Eeva-Leena Laineen pelaamaan ja tuomaan tuoretta voimaa kentälle. Erän ensimmäinen paikka tuli reilun parin minuutin pelin jälkeen. Erkki katkoi hienosti ja laukoi hiukan ohi vastustajan maalin takakulmasta. Ajassa 33.08 MIG:n puolustukselta oli unohtunut vastustaja täysin vapaaksi oman maalin eteen. Tämän rystyveto selin maaliin ei kuitenkaan olisi voinut enää paljoa enempää mennä ohi. Sen verran pahasti oli vastustajalla tähtäimet pielessä. Pelissä riitti nyt vauhtia. Erä oli vanhentunut reilu viisi minuuttia, kun Katrin veto nousi maalin yli ja osui kauniisti käsipallomaaliin. Noin minuutti tästä Pirre pelasi jäätävän vaihdon. MIG:llä oli vapaalyönti oman kenttäpäädyn kulmauksesta. Pirre antoi sen suoraan oman maalin eteen vastustajan lapaan. Sini torjui tilanteen loistavasti. Heti perään vastustaja riisti pallon Pirreltä ja teki maalin. Ajassa 36.45 peli oli 3-2. Minuutti maalista Probellin vaarallinen tilanne päättyi käsipallomaaliin. Ja edelleen minuutti niin Erkki syötti hienosti keskelle Mindelle, jonka kääntölaukaus meni ohi. Jatkotilanteessa Katrilla, Reettalla ja Mindellä oli paikkansa, mutta palloa ei saatu maaliin asti. Gregorwichit olivat pelin aikana varsin kiitettävästi auttaneet rapsan teossa järjestämällä värikkäitä tilanteita. Allekirjoittanut alkoikin epäillä, että heillä oli joku veto kumpi saa erikoisemman tilanteen luotua. Ajassa 39.30 Erkki, ottelun toinen tuomari ja vastustajan pelaaja makasivat yhdessä kasassa MIG:n maalin edessä. Erkki kiisti jälkikäteen jyrkästi taklanneensa tuomaria, kun allekirjoittanut sitä hiukan epäili. Ajassa 41.30 MIG:n puolustukselta oli taas unohtunut vastustaja vapaaksi oman maalin eteen. Sini torjui ensimmäisen vedon, mutta irtopallosta tullutta toista laukausta hän ei pystynyt enää estämään. Peli oli 4-2. Heti maalin jälkeen Kati Lindforsin laukaus osui vastustajan puolustajaan. Ottelua oli jäljellä noin kaksi minuuttia, kun kovan sähellyksen päätteeksi pallo tuli kuin tulikin Reettalle. Hänen vetonsa suuntautui kuitenkin ohi. MIG sai loppuun vielä hyviä tilanteita. Ajassa 43.20 allekirjoittaneen mielestä Piitu osui ylähirteen. Vain hetkeä myöhemmin Jansku jätti hienosti taakse Handelle, jonka suora veto muutti matkalla ratkaisevasti suuntaa puolustajista. Pallo lensi Reettan ulottuville, mutta hän ei päässyt ohjaamaan sitä maaliin. Aivan lopussa Probelli sai vielä pallon tyhjään MIG-maaliin, mutta summeri oli ehtinyt soida ja peli päättyi 4-2.

JiiHoo 07.03.2010 klo 10:21

 


MIG:n uusimmat otteluraportit 
MIG - O2-Jkl 16.30.2010 
Probelli - MIG 12.30.2010 
Pisku - MIG 17.21.2010 
MIG - WFT 14.21.2010 
Ryhti - MIG 15.13.2010 
MIG - KOO-VEE II 13.13.2010 
O2-Jkl - MIG 13.11.2010 
MIG - Probelli 15.11.2010 
Nokian KrP - MIG 19.10.2010 
WFT - MIG 12.21.2009 
Näillä sivuilla esiintyvät ottelutulokset, sarjataulukot ja pistepörssit ovat MIG Salibandy ry:n ylläpitämiä ja ne saattavat sisältää virheitä. Viralliset tilastot löytyvät salibandy.net-sivustolta. Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. Tästä pääset MIG-Intranetiin.
 

 Pelaajakuva
 Pelaajakuva