Lisää
uutisia:
|
17.06.2010
|
|
09.04.2010
|
|
27.12.2009
|
|
23.12.2009
|
MIG kausiennakko
23.09.2009 klo 07:49
Salibandykausi 2009-2010 on parhaillaan käynnistymässä. MIG:n edustusjoukkue ehti pelata jo ensimmäiset viralliset pelinsä, kun joukkue kävi pelaamassa Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen turnauksen Jyväskylän Killerin liikuntakeskuksessa. Kolmesta maalilukemiltaan tiukasta ottelusta saaliksi tuli voitto ja kaksi tappiota. Saldo ei tällä kertaa riittänyt Cupin toiselle kierrokselle. Nyt kuitenkin katsaus tulevaan kauteen.
MIG:n edustusjoukkue nousi erittäin hienon kauden 2008-2009 päätteeksi kakkosdivisioonaan. Ylempi sarjataso tuo varmasti pelaajille lisää motivaatiota ja asettaa omat haasteensa joukkueen rakentamiselle. MIG:n puolustus vahvistui kesällä mielenkiintoisilla pelaajilla. Tulokkaista Minna Kotamäki ja Kati Lindfors ovat jo ehtineet edustaa aiemmin seuraa. Kaksikko tuo joukkueeseen arvokasta kokemusta kovemmista peleistä. Mielenkiintoisin uusi kasvo lienee kuitenkin Pirita Gregorwich. Täytyy tunnustaa, että allekirjoittanutkin on salaa seurannut sen verran tamperelaista naissalibandyä, että pelkkä sukunimi jo kiinnitti huomion ja herätti kunnioitusta. On kiva nähdä Pirre aikanaan tositoimissa MIG-paidassa. Puolustuksen vahvistukseksi voitanee laskea myös Outi Hellsten, jonka viime kausi meni pipariksi loukkaantumisen takia. Outilta jäi käytännössä yksi sarjaporras kokonaan väliin ja pelihaluja varmasti piisaa. Hyökkäyspään uusia pelaajia ovat Tiia Kuokkanen, Reetta Manninen ja Marja Niska. Kaksi ensiksi mainittua ovat allekirjoittaneelle täysin uusia tuttavuuksia. Kakkosesta nostettu Marja tuo joukkueeseen varsinkin liikettä, josta tulee olemaan apua kauden sarjapeleissä.
Sarjan joukkueiden voimasuhteiden arviointi on joka vuosi yhtä hankala tehtävä. Vain osalla on päivitetty kokoonpano julkisesti esillä. Osalla on vanha kokoonpano ja siirtolistan perusteella voi arvailla iskukyvyn muutosta. Sitten on ne joukkueet, joilla ei ole esillä kokoonpanoa eikä juuri elämää siirtolistalla.
Sarjan ennakkosuosikiksi lasken O2:n Jyväskylästä. Joukkue oli keväällä 2009 1. divisioonan karsinnoissa, mutta ei onnistunut nousemaan. Viime kaudella kakkosdivisioonan pistepörssin O2:n paidassa voittanut Ina Airola siirtyy ensi kaudeksi liigaseura Happeeseen. Tilalle on enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti houkuteltu eläkkeeltä Nina Lager-Oikari. Lazer sijoittui aivan kärkipäähän pistepörssissä sekä Jyväskylän Tahdon nousukaudella että seuran ensimmäisellä kakkosdivisioona kaudella ennen kuin vaihtoi lajia. Kun vielä sarjan viime kauden pistepörssin toinen ja kolmas jatkavat joukkueessa, niin hyökkäyspäässä löytyy iskukykyä. O2:n alakerta on pieni arvoitus. Allekirjoittanut odottaa kauden ensimmäisen turnauksen toista ottelua O2:sta vastaan aivan erityisesti.
Muiden joukkueiden osalta arvio perustuu vahvasti viime kauden sarjataulukkoon ja siirtolistaan. O2:n ykköshaastajaksi nostan KooVee II:n, vaikka ainakaan allekirjoittaneella ei ole mitään havaintoa joukkueen kokoonpanosta. Uskon kuitenkin joukkueen haalivan kasaan varsin iskukykyisen porukan.
Tasaisen keskiryhmän muodostavat Probelli, Ryhti sekä molemmat nousijajoukkueet MIG ja PIsku. Nämä joukkueet pelaavat paljon keskenään ristiin ja luvassa on mielenkiintoisia pelejä. WFT pystyy haastamaan yksittäisissä otteluissa vastustajansa, mutta jäänee lopulta muista. MIG:lle tärkeintä on saada hyvä positiivinen vire heti kauden alusta.
MIG II pelaa alkavalla nelosdivisioonassa. Sarjassa on peräti kymmenen joukkuetta. Mukaan mahtuu niin allekirjoittaneelle entuudestaan tuttuja ryhmiä kuin täysin uusia tuttavuuksia. Puolet joukkueista on Tampereen seudulta. MIG II:n vastustajista Gunners II ja KooVee III edustavat perinteistä tamperelaista salibandyosaamista. Nokialta sarjassa on mukana KoSBy ja NoPSakat. Muut joukkueet ovatkin hieman tuntemattomampia. SC Läsimäki tulee Orivedeltä. MäntU eli Mäntän Urheilijat on kaikkien yllätykseksi kotoisin Mäntästä. Jyväskylää sarjassa edustaa TiPa. Kaukaisimman vastustajan Flanelsin kotipaikka on Joutsa Päijänteen itäpuolella. MIG:n kannalta mielenkiintoisin joukkue lienee kuitenkin Kikka-74 Jämsästä. Joukkueen takapiruna häärää Timo Tilvis, joka lienee suurimmalle osalle lukijoista varsin tuttu.
MIG II:n puolustus ei ole muuttunut viime kaudesta ja se jatkaakin samassa kokoonpanossa. Hyökkäyspäästä ainakin Marja Niska siirtyi MIG:n edustusjoukkueen rinkiin. Ikäänkuin vaihdossa MIG II sai ykkösiltä Hanna-Leena Tuupasen. Muita tulijoita ovat Erica Gregorwich, Emilia Ylinen ja Riina Markkanen.
Jos oli ennakkoarvion tekeminen vaikeaa jo MIG:n osalta, niin vielä hankalampaa se on MIG II:n tapauksessa. Joukkueiden voimasuhteista ei ole juurikaan käsitystä. MIG II:n menestys riippuu paljon siitä, kuinka hyvin ryhmä on saanut ajettua pelisysteemin sisään, kun kausi alkaa. Viime kaudella joukkue haki itseään liian kauan, mutta nyt näyttää paremmalta.
Toivottavasti MIG:n kauden tärkein sanoma sisältyy kuitenkin seuraavaan Facebookista kopioituun lainaukseen: "Pääasia, että naiset viihtyy! ;)". Peli-ilo kentällä kantaa jo sinällään pitkälle. Ensimmäisiä pelejä odotellessa voi arvailla, kenen sormista on lähtöisin tuo edellä oleva lainaus. Onnea ja menestystä alkavaa kauteen kaikille MIG-joukkueille!
(Toimituksen lisäys: seurasta osallistutaan tänä vuonna myäs N30 sarjaan MUG, N35 sarjaan MYG ja N40 sarjaan MEG joukkueilla)
JiiHoo 23.09.2009 klo 07:49