Lisää
uutisia:
|
17.06.2010
|
|
09.04.2010
|
|
27.12.2009
|
|
23.12.2009
|
Ykkönen Jyväskylässä
25.10.2009 klo 21:58
Lokakuun Killerinturnaukseen ykkönen lähti pienellä ringillä. Flunssa-aalto vähensi rivejä jo viikolla, maalivahti jäi kyydistä lauantaiaamuna ja yksi ilmoittautui potilaaksi vasta pelipaikalla.
Hassua lähteä Jyväskylään pelaamaan paikallisvastustajia vastaan mini pelaajamäärällä.
Onneksi saimme kaapattua matkalla kakkosen pelibussista Erkin vahvistukseksemme!
Näin ollen saimme kokoon 9 kenttäpelaajaa ja maalivahdin.
Maalissa siten torjui sentterimme ja hyökkäyksessä hääri kolme vakipakkiamme.
Ensimmäisessä pelissä KV II käytti maalipaikkansa ja vei pelin 4-0 voitolla.
Eniten pelissä puhutti (sekä kentällä että kentänlaidalla) hieman erikoinen tuomarilinja (mikä linja?).
Toisessa pelissä vastaan tuli Ryhti. Heitä vastaan on aina kiva pelata kun tiedossa rehtiä, siistiä peliä ja tuomaritkin olivat onneksi vaihtuneet kunnon viheltäjiin.
Peli oli perinteisen tasaista. Kolmannen erän lopussa Ryhti meni johtoon, mutta onneksi kuittasimme maalin heti seuraavassa vaihdossa, kentän ehdottoman hahmon, Minden, maalatessa.
Molemissa peleissä maalissa torjui loistokkaasti Päivi!
MIG 25.10.2009 klo 21:58