Erkki ja Pirre MM-kisoihin
18.11.2009 klo 08:12

Salibandyn naisten MM-kisat pelataan tänä vuonna Västeråsissa, Ruotsissa 5.-12. joulukuuta. Suomi pelaa tutusti kisojen A-sarjassa ja lukeutuu lajin kärkimaihin yhdessä Ruotsin, Tsekin ja Sveitsin kanssa. Alkusarjassa Suomen kanssa samassa B-lohkossa pelaavat Sveitsi, Venäjä, Puola ja Tanska.

Suomen pelien kannustamisen lisäksi tämän vuoden kisoissa on muutakin jännitettävää. MM-kisa-areenalla esiintyvät nimittäin myös Erica ja Pirita Gregorwich, jotka ovat tällä kaudella pelanneet naisten 2. divisioonaa MIGin riveissä. Kaksoiskansalaiset Erkki ja Pirre edustavat kisoissa toista kotimaataan eli Kanadaa.

Kanadan MM-ryhmään Erkki ja Pirre päätyivät, kun heidän halukkuuttaan osallistua maajoukkueen peleihin oli alun perin tiedusteltu isosiskon Ann-Marin kautta. Ann-Mari on itsekin pelannut Kanadan riveissä viime MM-kisoissa. Varsinainen valinta hoidettiin etänä, joten Kanadaan asti ei tarvinnut lähteä maajoukkuekarsintoihin. Gregorwichit eivät ole Kanadan MM-ryhmän ainoita kaukaisia vahvistuksia – päävalmentajana toimii Kati Suomela, apuvalmentajana ruotsalainen Patrik Lönell ja pelaajista 4 tulee Gregorwichin kaksikon lisäksi Pohjoismaista.

Salibandy on Kanadassa varsin tuore tuttavuus, tulevat MM-kisat ovat maalle vasta toiset. Pelaajista suurin osa on jääkiekkotaustaisia, joten fyysisyys ei varmasti tule olemaan ainakaan joukkueen heikoin osa-alue. Kanadan joukkueen tavoitteena on nousta kisojen jälkeen A-sarjaan. Oman lisähaasteensa tähän tuo se, että joukkue ei ole harjoitellut vielä kertaakaan keskenään. Joukkue matkaa Ruotsiin 3.12., jossa he pelaavat muutamia harjoituspelejä ennen MM-kisojen alkua. Kanada pelaa alkusarjassa lohkossa D, muut lohkon maat ovat Japani, Unkari, Saksa ja Viro.

MIG toivottaa Erkille ja Pirrelle huikean menestyksekästä kisamatkaa!

Kisojen jälkeen kerromme vaahteranlehtipelureiden kuulumisia tällä samalla palstalla. Kisojen tunnelmiin ja tuloksiin voi käydä tutustumassa myös kisojen virallisilla www-sivuilla.

Pirren pelaajakortti
Erkin pelaajakortti

 
Piitu 18.11.2009 klo 08:12

 

Näillä sivuilla esiintyvät ottelutulokset, sarjataulukot ja pistepörssit ovat MIG Salibandy ry:n ylläpitämiä ja ne saattavat sisältää virheitä. Viralliset tilastot löytyvät salibandy.net-sivustolta. Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. Tästä pääset MIG-Intranetiin.
 

 Pelaajakuva
 Pelaajakuva